Tänään 29.4 oli naapurikylässä vappujuhlat. Lämpöä riitti( 27 astetta)
Ilmasta ja ihmisten ystävällisyydestä. Juhat alkoivat klo 14 pormestarin
tervetulo puheella. Ohjelma eteni perinteiseen Unkarilaiseen tyyliin paljon kansantanssia, kuorolaulu, torvimusiikkia ( saksalaistyylistä musiikkia koska näissä kylissä on saksalaisperäistä väestöä ).
Aluksi pöytiin tuotiin kannut valko-ja punaviiniä sekä soodavesipullot.
Myös palinkaa (vastaa meidän pontikkaa)sai tiskiltä.
Tunnin viinimaistelun jälkeen pöytiin kannettiin kulhot paikallista gulassikeittoa ja leipää. Tämä kaikki tarjoilu oli ilmaista kaikille. Ilta alkoi orkesterin musisoinnilla tunnetuilla vanhoilla kappaleilla. Tässä vaiheessa poistuimme kohti kotikylää vilvoittelemaan. Tilaisuudessa mukana noin 15-20 suomalaista. Seuraava kyläjuhla on meidän kylällä
Tiistaina. Siellä on ohjelmassa suomalaislajeja, kuten saappaanheittoa, eukonkantoa, tikanheittoa jne. Siitä sitten myöhemmin.
MUUTAMA KUVA JUHLISTA.
Juhlayleisö tarkkana seuraamassa esityksiä.
Suurinta kiinnostusta herätt tämä tanssiduo. Liekö vähän turkilaisperinnettä mukana.
Lopuksi vielä yleisön tanssittamista.
Tällaisissa padoissa nuotiolla juhlaruoka valmistettiin.
Täällä juhliminen on pääasia, ei juhlilla tienaaminen. Kaikki juhlat on perhejuhlia, juopuneita ei juhlissa näe.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2018
KROATIAN MATKA
Lähtö aamupäivällä Geresdlakista. Mohacsissa matkaeväiden osto ja auton pesu pölyistä. Ajo kohti Udvaria, rajalle kotipihalta 33 km. Unkarin tulli tarkisti passit ja auton paperit. Sen jälkeen selän takana istuva Kroatian tullinainen suoritti omasta puolestaan saman operaation.
Alkumatka pikkuteitä ja lähes suomalaisessa peltomaisemassa, muutaman kymmenen kilometrin jälkeen alkoi maksullinen moottoritie kohti Zagrepia. Moottoritien maksu hoidetaan ottamalla puomilta sisääntulokuitti nappia painamalla, poistuttaessa ulosmenoportilla virkailija ottaa kortin ja ilmoittaa hinnan. Maksuksi käy eurot ja Kroatian kunat. Jokin portti oli myös kortilla maksamiseen. Hinta Zagrepiin oli 17 euroa. Zagrepista matka jatkui kohti Rijekaa. Uusi moottoritiemaksu 7 euroa jolla pääsi perille asti. Moottoritiet kohtalaisen hyväkuntoisia. Zagrep-Rijeka tie kulkee korkealla vuoristossa, matkalla komeita siltoja ja noin 20 tunnelia.
Iltapäivä pyörittiin Rijekan keskustassa jossa autolla liikkuminen erittäin hidasta. Alkuillasta siirryttiin Opatijan puolelle, noin 7 km Rijekasta. Rannalla, aivan veden äärellä, löytyi hotelli Schubert josta huone, parkkipaikka ja aamupala 70 euroa. Iltakävelyä hienoilla rannoilla ja ruokailu hotellin terassilla.
2. PÄIVÄ PULASSA
Aamupalan jälkeen auto kohti Pulaa. Menimme pientä rannikkotietä pitkin. Maisemat todella hienoja ja korkeita paikkoja sekä serpentiiniteitä.
Pula näytti olevan tänään etenkin koululaisryhmien suosiossa. Tunnetuin nähtävyys Pulassa on suuri, historiallin amfiteateri. Siellä järjestetään suuria yleisötapahtumia kuten konsertteja. Telakkateollisuus on suuri työllistäjä täällä. Silmiin pistävää telakan luona oli suuri mopojen ja skoottereiden määrä. Aluellaa ei ollut autojen parkkipaikkaa vaan kaikki telakkaaidan ulkopuolet täynnä mopoja, arvioisin noin 300 kpl.
Iltapäivällä paluu Opatijaan. Palasimme sisämaan kautta pieniä teitä pitkin. Täällä liikkui paljon prätkä-ryhmiä. Serpentiiniteillä saa kallistaa pyörää pienessäkin vauhdissa tosissaa. Myös pyöräilyryhmiä oli liikkeellä. Pudotukset tien ulkopuolella satoja metrejä. Vaikea paikka korkean paikan kammoiselle.
Yöksi takaisin Opatijaan. Majapaikakksi valikoitui Villa Klara. Hieno paikka 150 metriä rannasta ( autolla mutkatietä 1400 metriä).
Paikan omistaja antoi 100 euron huoneen 76 eurolla. Olimme silloin ainoat asiakkaat. Ilta rannalla kävellen ja illallinen kalaravintolassa.
Aamupalalla talon isäntä oli vauhdissa, jaloissa eriväriset kengät( punainen ja valkoinen). Tarjoili naapuripöydälle votkapaukkuja kuten meillekin. Jouduin kohteliaasti kieltäytymään. Kotiinlähtö heti aamupalan jälkeen. Auton navigaattori ei löytänyt tietä moottoritielle koska liittymäramppi oli suljettu remontin takia. Avuksi kännykän googlemaps.
Se ohjasi noin 6km päässä olevalle rampille. Alkumatka moottoritietä Zagrebiin josta pienempiä teitä Barcs:in kautta kotiin.
Kroatiasta lyhyesti: pohjoisosan tasankomaat Suomen tyyppisiä, pienimuotoista maanviljelyä. Vuoristo ja Adrianmeren rannikko huikaisevan hienoa maisemaa. Hintataso Unkaria koreampi. Poltoaine noin 1,30 € litra.
KUVAT LIPSAHTIVAT KÄÄNNETYSSÄ JÄRJESTYKSESSÄ BLOGII !
Toisen päivän matkakuva Pulan rannikkotieltä.
Alhaalla pieni satama ja lahden pohjukassa hiilivoimala.
Myös kaivostoimintaa näkyi muutamissa kohdin.
Pikkutien varrella Pulasta tultaessa pieni riistaravintola. Leikkelelautanen erilaisista riistaeläimistä kahdelle leivän ja teen kanssa 18 €.
Ravintola oli täynnä täytettyjä eläimiä karhusta kauriiseen sekä museoesineitä.
Iltapäivämaisema hotelli VillaKlaran parvekkeelta.
Sama maisema illalla. Kaupunkivalot loistavat Rijekasta.
Menomatkan moottoritiekyltti ennen Zagrebia.
Vähän vuorimaisemaa .
Näitä tunneleita riitti ennen Rijekaa.
1. Yön hotellirannan asutusta.

tiistai 24. huhtikuuta 2018
KÄYTETYN AUTON HINTA
Kuvakooste käytetyistä autoista. Autot olivat markkinapaikan autokaupoissa Pecsissä. Hinta euroina on forinttihinta jaettuna 310:lla.
lauantai 21. huhtikuuta 2018
UPEITA KUVIA UNKARISTA
Löysin englanninkielisen blogin jossa on kuvia Geresdlakin seudulta.
Kuvaajaksi paljastui kylällä vakituiseen asuva suomalainen kuvaaja.
Blogin osoite: hungariantuscany.blogspot.com
Tässä vähän vaatimattomampia kuvia äskeiseltä iltakävelyltä.

Koulun pihapuu täydessä kukassa. |
Näköalatornin näkymä meidän kylälle. Kirkontorni pilkistää laaksosta. |
perjantai 20. huhtikuuta 2018
TERASSIKAUSI LOPPUI?
Täällä alkaa päiväaurinko oleen pistävän kuuma. Työntekijät vielä jaksaisivat mutta työnjohdon terassilla lämpöä noin 40 astetta.
Täytynee siirtää toimipiste varjoisempaan paikkaan.
Paikalliset palveluhinnat ovat sopivan hintaisia suomalaisille.
Parturi ja parranleikkuu yhteensä 7 €, jalkahoito( pedikyr) tunnin työnä
9,04 €.
Sateita odotellaan.

torstai 19. huhtikuuta 2018
VIIMEISIÄ PIHATÖITÄ
Pihan tasoitukseen tilattu mustaa multaa kuorma. Pihalle tuli läjä jätemaata jossa betonia, lasia ja kiviä. Seulottu jätteet pois ja tänään viimeiset mullat saa levitettyä. Aamulla 07.00 saapui Mayer-talonmies ruiskun kanssa. Hedelmäpuut sai ötökkätorjunnan( en tiedä mitä vastaan
ruiskutus oli). Lämpötilat nousseet hellelukemiin. Tänään noin 25 astetta. Seuraavien neljän päivän ennuste lupaa koko ajan 25:tä astetta.
Kylvötyöt päättyvät kevään osalta tällä viikolla. Rapsi on täydessä kukassa. Suunnitteilla reissu Kroatian rannikolle. Ajoaika Geresdlakista noin 6 tuntia. Siellä ei ole vielä lomasesonki alkanut joten tilaa varmasti löytyy.
Viimeiset mullan rippeet levitykseen. Hyvä puoli huonossa mullassa että sitä tuli vain 1/4 osa tilatusta.

maanantai 16. huhtikuuta 2018
VIINIEN HUUMAA
Sunnuntaina julistettiin syksyn viinisadon palkinnot. Raati joka koostui kylän ulkopuolisista asiantutijoista oli saanut viinit arvosteltaviksi edellisenä päivänä. Paikalla oli noin 30 henkilöä kuulemassa tulokset,,suurin osa viinintuottajia. Tilaisuus alkoi yhden arvostelijan luennolla satokauden olosuhteista ja sen vaikutuksista viinien ominaisuuksiin.
Palkinnoille pääsi 5 suomalaistuottajaa, palkinnot pronsista ja yhteen kultamitalliin. Kunnioitettavaa toimintaa suomalaisilta. Mainittakoon aikaisemmin kehumaani talonmiehen viiniä, hän sai sillä hopeamitallin.
Tilaisuudessa tarjottiin paikallisruokaa ( pörkölt) , eli vähän samantyyppistä kuin meidän karjalanpaisti mutta ilman perunaa.
Tänään lähdettiin suomalaisen asiantutijan opastuksella ostamaan viinejä varastoon. Paikka oli Heteni. Talo tarjosi pyydetyistä viineistä maistiaiset. Maistelun jälkeen tehtiin ostokset. Samalla matkalla tutustuttiin lähiympäristöön ja käytiin pöllöravintolassa kahvikupposilla.
Kotiin tullessa alkoi kiiruusti kellarin tyhjennys vanhasta varastosta.
Huomenna alkaa kellarin loppusiivous ja varastohyllyjen teko.
Päivän päätteeksi tuli talonmies ilmoittamaan multakuorman saapumisesta huomenna. Olin tietenkin ehtinyt ostaa säkkiturvetta 10 säkkiä ja levittää ne pahimpiin kohtiin kun multaa ei tuntunut tulevan. Ei hätää kyllä multa tulee tarpeeseen. Hintaa kysyessäni talonmies ei hyväksynyt mitään maksua koska mullantuoja on hänelle palveluksen "velkaa". Hoidetaan hyvitys myöhemmin. On nämä paikalliset yllättävän auttavaisia ja pyyteettömiä kuin myös tämä suomalaisyhteisökin.
Palkintojen jako ja suomalainen palkinnon saaja.
Tässä erilaisia ostoslaatuja Hetenin matkalta.
Tässä vähän vanhaa varastoa viinikellarista, osa yli neljävuotta vanhoista säilykeistä oli vielä täysin käyttökelpoisia.
Ja lisää kellarin tyhjennystä
Kellarivahti oli silmät kirkkaana valvomassa touhuja.

lauantai 14. huhtikuuta 2018
KESÄ PARHAIMMILLAAN
Tämän viikon sää ollut kuin Suomen kesä parhaimmillaan. Tänä aamuna klo 0700 kaksitoista astetta, selkeä taivas ja tyyntä.
Paikalliset nousevat aikaisin aamusta ruokkimaan kanansa ja sikansa.
Kukot aloittavat konsertin kuuden maissa. Päivälämpötilat auringossa jo liian kuumia kovempaan työntekoon. Sunnuntaina aikomus Pecsin markkinoille ja päivällä terassivilvoittelu Pecsin kävelyalueella.
Ensi viikolle suunnitelma viinivaraston hankimisesta. Kasotaan mitä tuottajalta löytyy.
Lauluillasta vielä. Musiikin säestyksestä vastasi kaksi hanuristia ja kohokohtana puhallinmuusikkia sooloesityksenä. Yhteislauluina suomalaista ja ulkolaista perinnemusiikkia. Tänne on kerääntynyt yllättävän paljon musikaalisia suomalaisia.
Perinteinen aamulenki starttaa Martan baarilta klo 0800.
Joten kengät jalkaan ja menoksi.
Perinteiset pihakuvat ennen lenkille lähtöä.

torstai 12. huhtikuuta 2018
TREENIKAUSI ALKAA
Kylän suomalaisten aamulenkit kovassa vauhdissa. Eilen käveltiin peltoteita naapurikylään. Kylällä baarin terassille ja kevyet virvokkeet ja takaisin. Tehollinen kävelyaika 2,5 tuntia. Kovakuntoista porukkaa täällä.
Tänään vähän helpompi kävely, tunti ja vartti. Säästetään voimia lauluiltaan joka alkaa puoli kuuden maissa. Ohjelmassa kahden haitarin säestyksellä "kaunista" laulua.
Saattaa tuossa lenkeilyssä olla taka-ajatuksena tuleva vappujuhla naapurikylässä josta joudutaan palaamaan kävellen. Saattaa huonokuntoisella mennä yöpaluu maitohapoille.
Kesä tulee vaudilla. Ensimmäiset kevätkylvöt oraalla ja syysvilja noin 15 cm pitkää. Hedelmäpuut aloittaneet kukinnan. Terassi sopiva aamu ja ilta-istumiseen, päivällä lämpö lähes 40 astetta. Viikonloppu suunnitemissa Pecsin markkinat. Autoja, koiria ja kanoja ostamaan!
Kohti auringon nousua. Peltotie osuus.
Lenkin kääntöpisteellä. Taustalla 600 m korkea vuori.
Palautus ja loppuvenyttely
Martan baarissa. Juomayhtiö huolehtii varastojen riittävyydestä.
Luumupuu kukassa. Mehiläisiä kukat täynnä.
Omenapuu ja taustalla kirsikkapuu..

tiistai 10. huhtikuuta 2018
KESÄTÖITÄ
Päivä aloitettu verhotankojen asennuksella. 13 kpl verhotangon kannattimia saatu propattua seinään(yhteensä 39 proppua).
Nämä reikätiiliseinät on hauskoja kiinnitysalustoja varsinki silloin jos mitattu paikka on reiän kohdalla. Ei auta muu kuin pikalaastilla pohja kuntoon ja sitten proput.
Päivän toinen homma oli ajoluiskan betonihommien aloitus. Kaivettu 10 cm syvät rengasluiskat, muotit ja teräsverkot. Ristolta mylly lainaan ja huomenna valu. Tänään puolelta päivin aurinko alkoi lämmittämään.
Iltapäivällä reilut 20 astetta. Torstaille jotkut lupailivat 25 astetta.
Aamun työmaa valmiina valuun.
Kesäkukatkit ilmestyneet terassille. Varma kesän merkki.
Palauteistunto päivän töiden onnistumisesta.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
LÄMPÖ NOUSEE
Tänään ensimmäinen päivä ilman paitaa. Pihalla auringossa lämpö lähellä kolmeakymmentä. Nurmikon sai leikata tänään helmikuussa ostetulla koneella, toimi loistavasti (helmikuussa koneesta sai 50% alennusta). Täällä näyttää olevan samanlainen innostus pihatöihin kuin Suomessakin. Sisältä kannetaan talvisäilössä olleet palmut yms. pihalle.
Kadunreunoja siistitään ja romuja viedään "kaatopaikalle".
Huomenna mennään ostamaan parvekekukkia ja vähän puutarhatyökaluja. Luvannut ensiviikolla mahdollisesti 25 asteen päiviä, katsotaan toteutuuko vai oliko Orbanin vaalikikka saada ihmiset hyvälle päälle.
Varikolla on turvallista kun on aita välissä
Kadunreunoja siistitään ja romuja viedään "kaatopaikalle".
Huomenna mennään ostamaan parvekekukkia ja vähän puutarhatyökaluja. Luvannut ensiviikolla mahdollisesti 25 asteen päiviä, katsotaan toteutuuko vai oliko Orbanin vaalikikka saada ihmiset hyvälle päälle.
perjantai 6. huhtikuuta 2018
GERESDLAKISSA
Pilvetön aamu Brno:ssa. Yö vietetty pienessä perhehotellissa lähellä kaupunkia. Moottoritietä koko matka Geresdlakiin. Tsekin rajalta tankki täyteen ja tiemaksu 10€. Nopeusrajoitus yleensä moottoritiellä 130, mutta vetelee nuo transitin pakettiautot 150. Paljon rekkoja liikenteessä. Ajo moottoritiellä on selvästi rasittavampaa kuin pikkuteillä. Slovakian rajalla uusi tiemaksu noin 10€ ja taas menoksi. Kaasu pohjassa Unkarin raja-asemalle ja kuukauden moottoritiemaksu noin 10€. Ajettiin Brno:sta ilman kahvitaukoja Mohacsiin ja tuttuun ravintolaan syömään. Samalla haettiin yksi telkkari korjaamolta, korjaushinta sopivasti lähes sama jonka ilmoitin maksimihinnaksi ( 18 000 forinttia). Ruokakaupan kautta Geresdlakiin. Juuri ennen pihaa tuli Sadulta kutsu haitarimusiikki iltaan. Käytiin tervehtimässä mutta ei ehditty jäädä istumaan iltaa. Näin suomalaiset Unkarissa.
Yhteenveto päivän ajosta: ajokilometrit 570 km, ajoaika 4 tuntia 50 min, sisältää kaksi pysähdysta rajoilla. Kulutus nousi 5,5 litraan sadalla kovasta vauhdista johtuen.
Tatran läpi tunnelissa pituus 1400 metriä.
Tästä pääsee useampaan maahan.
Pihanurmen kukat.
Omenapuu aikoo kukkia.
Onnenpensas kukassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MATKA AUTOLLA SUOMEEN
11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...
-
Näyttää olevan ostajan markkinat, taloja on useita myynnissä Talo omalla pyhimyksellä Vähän vaatimattomampi talo saksalainen ...
-
Geresdlakin kylällä on myytäviä taloja tällä hetkellä yli 10 kpl. Osassa on myyntikyltit näkyvillä, osassa myyntiaikeista ei haluta puhua ko...
-
Perikunta myy tyhjilleen jäänyttä taloa Florian utca 40. Talossa on 3 huonetta, eteisaula, keittiö ja ruokakomero. Lämmitys ja vedet lämpi...