Aamu kahdeksalta Vacista kohti Geresdlakia. Perillä klo 11. Täällä on ihan Suomen kevät. Lämpötila noin 7 astetta varjossa, terassilla 15 astetta. Talossa kaikki kunnossa ja talkkari oli leikannut omena ja persikkapuut sekä viiniköynnöksen.
Koko ajomatka Keravalta Via Balticaa, Varsovan, Krakovan kautta eteläunkariin teki 1953 km. Eli tatran ylitys tuolta kohtaa vaikuttaa ehkä lyhyimmältä reitiltä Unkariin, ainakin jos määränpää on Budapest.
Hyviä kevään merkkejä näkyy kun viljelijät ovat jo pellolla töissä.
Perinteinen parvekekuva.
maanantai 25. helmikuuta 2019
sunnuntai 24. helmikuuta 2019
KOHTI KRAKOWAA
Lauantai aamusta kohti Krakovaa Varsovan kautta. Varsovan pohjoispuolen moottoritie saatu valmiiksi. Koko matkan tiet kuivia. Varsovan kohdalla kovat ruuhkat vastakkaiseen suuntaan. Lumiset maastot loppuivat Latviassa. Majoitus kylpylähotelliin 40 km ennen Krakowaa. Hotellissa hiljaista, vain 2 muuta yöpyjää.
Hyvin nukutun yön jälkeen kohti Tatraa. Tiestö ihan ok kunnossa. Tatralla laskettelukausi täydessä vauhdissa Puolan ja Slovakian puolella. Paikoin lunta noin puolimetriä metsässä. Tiet oli lumettomia ja kuivia. Sunnuntai illaksi Unkarin puolelle Vaciin yöksi. Mukava pieni kaupunki Tonavan rannalla. Tonavassa vesi noussut viime syksyn kuivuuden jälkeen. Maanantai aamuna kolmen tunnin ajo talolle.
KUVIA TATRAN YLITYKSESTÄ.

lauantai 23. helmikuuta 2019
MATKA ALKAA
Perjantai aamuna klo 09 lautalla Tallinnaan. Aamulla pakkasta - 15 asttetta.
Koko päivänä ei pienintäkään pilvenhattaraa taivaalla. Ajokelit perhaimmillaan.
Via Baltica hyvässä kunnossa. Matkanteko hidastuu hiukan Liettuan puolella kun ajetaan kylien läpi. Illaksi Kaunasiin yöksi. Majapaikaksi Park hotelli kaupungin laidalta. Erittäin tasokas huone ja aamupala. Illalla ravintolassa elävää musiikkia ja paljon asiakkaita. Perheillä mukana myös lapset illanvietossa. Autolle parkkipaikka hotellin takaoven viereen. Takapiha lukittu puomilla. Hotellin hinta 41 € + aamupala 5 €/henk, eli yhteensä 53 €.
1.päivän ajokilometrit 600. Tämäkin päivä alkaa pilvettömällä taivaalla. Katsotaan mihinkä tänään matkustetaan. Reitti päätetään päivän kuluessa.
Niin, ravintolan hinnoista : kahden lajin illallinen kadelle asianmukaisilla ruokajuomilla 18,30 €.

torstai 14. helmikuuta 2019
TAKAISIN GERESDLAKIIN
Talviloma Geresdlakista venähti vähän pitkäksi. Suomen talvea tuli nautiskeltua 2,5 kuukautta. Onneksi kuntoa on saanut ylläpidettyä lumitöillä.
Lautta Tallinnaan lähtee 23.2. Unkarin auto on hyvin tottunut pakkasiin. Verottajan mukaan saan ajaa Unkariin rekisteröidyllä autolla suomessa maksimissaan kuusi kuukautta, edellytyksena vähintään kuuden kuukauden asuminen vuodessa k. o maassa. Jos jaksaisi nämä matkat aina ajaa niin tuo autonpito olisi halpaa. Unkarin vakuutukset noin 170 euroa ja kylän automaksu 30 euroa. Ei mitään dieselmaksuja.
Auto näyttää tulevan täyteen kaikkea "välttämätöntä" tavaraa. Matkaa tarkoitus tehdä rauhalliseen tahtiin. Matkaan varattu 3-4 yöpymistä. Alustava suunta Varsova josta Krakowan tai Tarnowin kautta tatran yli. Katsotaan pääseekö Zakopanen kautta
vuoriston yli Slovakiaan. Geresdlakissa näyttää lämpötilat pyörivän kympin molemmin puolin. Tällä hetkellä näyttää siltä että matkalla tiet ovat sulia, paitsi tuota vuoriston ylitystä ei oikein netistä nähnyt.
Matkasta ja Unkarista lisää reilun viikon kuluttua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MATKA AUTOLLA SUOMEEN
11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...
-
Näyttää olevan ostajan markkinat, taloja on useita myynnissä Talo omalla pyhimyksellä Vähän vaatimattomampi talo saksalainen ...
-
Geresdlakin kylällä on myytäviä taloja tällä hetkellä yli 10 kpl. Osassa on myyntikyltit näkyvillä, osassa myyntiaikeista ei haluta puhua ko...
-
Perikunta myy tyhjilleen jäänyttä taloa Florian utca 40. Talossa on 3 huonetta, eteisaula, keittiö ja ruokakomero. Lämmitys ja vedet lämpi...