lauantai 1. kesäkuuta 2019

PÄIVÄREISSU SERBIAN SOMBORIIN

Sattui sopivan lämmin päivä kaupunkivierailuun.Somborin on alle 100 km päässä Geresdlakista. Matka tehtiin Udvarin kautta Kroatiaan josta Tonavan yli Serbiaan.
Apatin on noin 300000 asukkaan kaupunki. Serbian vauraus ei ole Unkarin tasolla. Hintataso alhaisempi kuin Unkarissa. Kaupungin torilla oli suuri valikoima vihanneksia ja hedelmiä. Esimerkiksi mansikkaa sai halvimmillaan noin 2.20€/kg.
Lahjomaton hintatason mittari, olut, maksoi 0,5 litraa 0,47€. Kaupunki on vaikea auton parkkeerauksen kannalta. Kioskeista saa ostaa parkkilippuja jotka on voimassa koko päivän, sitten vapaan parkkipaikan etsintään. Keskustan kävelyalueet oli hyvin hoidettu ja siistejä.
Täältä löytyi myös ruokaravintola josta sai tämän kevään parhaat ruuat.
Matkapäivänä oli Kosovossa sattunut poliisiratsia serbivähemmistössä ja Serbian asevoimat oli saatettu hälytysvalmiuteen. Tilanne ei näkynyt ainakaan turistin silmiin. Serbian ja Kroatian tullit toimivat ilman viivytyksiä.

 Tätä siltaa pitkin ylitettiin Tonava ja siirryttiin Serbiaan. Kuva Batinan mäeltä, taistelumuistomerkiltä.




 Hallintorakennukset kävelykadun päässä olivat täkäläisen tavan mukaan kunnostettu komeaksi.
 Lähikaupunki Apatinissa oli Tonava tulvimassa.
 Täällä haikarat on isoja.





Apatin kirkko oli hieno.

TONAVA TULVII

Viikkojen kovat sateet Saksassa ja Itävallassa ovat nostaneet veden tulvakorkeuteen
Täällä lähellä Serbian rajaa veden korkeus oli 7 metriä. Muistaakseni Budapestin suurtulva joskus 2013 oli 11 metriä. Tulvivassa tonavassa uiskentelee kaikenlaista roinaa isoista puista tynnöreihin. Vesi on täysin sameaa humuksesta.


 Mohacsin yhteyslautta ajaa melkein kadulle asti. Tätä pyörätietä ei kannata käyttää jos ei ole pelastusliivejä.


 Budapestin laivaturman seurauksena täälläkin on molemmin puolin tonavaa jatkuva vesipoliisin vartiointi mahdollisten uhrien havaitsemiseksi. Matkaa Budapestiin täältä tulee lähes 200 km. Myös  täältä etelään, Serbiassa viranomaiset päivystävät virtaa uhrien löytämiseksi.


 Virrassa on kaikenlaista roinaa.




Tällaisen risteilijän yliajamaksi pieni jokilaiva Budapestissa joutui. 
Tälläkin aluksella on pituutta reilut 100 metriä. 

MATKA AUTOLLA SUOMEEN

 11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...