Tänään on eka päivä kun kielto ulkona liikkumisessa. Suurimmat muutokset kylän elämässä näkyy huoltoaseman kaljaveikoissa. Ovat häipyneet koteihinsa. Tankatessa huoltoasemaan saa mennä sisälle yksi kerrallaan ja maksukortti vilautetaan metrin päässä tiskistä. Omalla pihalla saa liikkua vapaasti. En tiedä onko tiellä pysäytyksiä autoille. Työmatkaliikenne on sallittua ja välttämätön kauppassa asiointi.
Täällä rajattiin riskiryhmäläisille oma aika kaupoilla, klo 09-12. Suurilla sakoilla uhataan liikkumisrajoja rikkoville. Täällä on vanhoilla ihmisillä ilmeisesti
valtiovallan auktoriteetti vielä muistissa koska kylän ohikulkutiekin on tänään ollut tosi hiljainen.
Ajankuluksi joutuu keksimään tekemistä. Talon nurkista on kaivettu kaikki vanha puutavara. Näillä löydöillä pärjätään muutama päivä.
Viinituvan vintiltä löytyi vanha taulu josta kuva oli homehtunut olemattomiin.
Siitä sai pienentämällä juuri saatuun taidekuvaan kehykset.
Tästä syntyy mahdollisesti luukut viinituvan ikkunaan. Katsotaan
Tässä tuotantovälineitä. Henkilökunta ei ehtinyt pysähtyä kuvausten ajaksi.
Tässä ensinmäinen valmis tuote. "Vanha" kaappi viinitupaan. Tähän löytyi tarvikkeet varaston puuläjän takaa.
lauantai 28. maaliskuuta 2020
perjantai 27. maaliskuuta 2020
KAHDEN PÄIVÄN TALVI
Lunta tuli viikolla noin kolmekymmentä senttiä. Osa suli pois sateen aikana maan lämmön ansiosta. Parhaimmillaan maassa oli noin 25 cm. Eilen ei satanut ja alkoi lämmetä. Viime yönä lämmintä oli noin 5 astetta. Tänään lämpö nousee noin 17-18 asteeseen. Viikonloppu on näin lämmintä. Sateet siirtyivät tuonne pohjois Italiaan ja Adrianmeren rannikolle. Sinne on luvassa kovia vesisateita.
Koronan suhteen hiljaiseloa. Tänään oli viikon kauppapäivä. Lidl pihalla aamulla klo 07.00 noin 15 autoa, useimmilla naamarit hanskat varusteena. Mitään hamstraamista ei näkynyt. Minulla kärry aika täysi kun ostin viikon ruuat ja "juomat".
Muutama kuva kahden päivän väliltä. Näin kevät jatkuu.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020
KORONA JA ORBAN
Täällä maassa nuo päätökset pystytään tekemään nopeasti kun ei tarvi odotella demokraattisia päätöksiä. Orban tilasi ison määrän tehohoitoyksiköitä ja suojavarusteita Kiinasta. Määrä taitaa nostaa tuon tehohoito kapasiteetin huomattavasti korkeammalle kuin Suomessa.
Eiliset uutiset näytti Orbania kentällä vastaanottamassa ensimmäistä rahtikone lähetystä.
Katsotaan miten nuo saadaan käyttöön. Vaatii varmaankin jonkinlaisen koulutuksen käytöstä. Muuten kansa noudattaa näitä käytöskehoituksia paremmin kuin siellä Suomessa määräyksiä.
Lopuksi sääkuva. Tänään vielä sataa lunta vaikka lämpö on plussalla. Loppuviikosta lumien odotetaan sulavan pois. Aamulla lunta oli 25 cm.
Luumupuu kukkii lumesta huolimatta.

tiistai 24. maaliskuuta 2020
UNKARISSA KORONA HAUDATTIIN LUMEEN
Viime yön aikana satoi lunta noin 20 cm Geresdlakiin. Lunta on luvassa vielä parin seuraavan päivän aikana. Kukkaan ehtineet hedelmäpuut eivät taida tykätä. Pölyttäjät pitävät lepopäiviä, päivälämpötila vain 2 astetta, yöllä - 2 astetta.
Korona on hiljentänyt kyläilyt minimiin. Naapuriinkiin tulleet vieraat ovat saaneet jutella piha-aidan takaa. Hekin ovat noin 70 vuotiaita. Unkarissa todettuja tapauksia alle 200.
Loppuviikolla lähestytään taas 20 asteen päivälämpötiloja.

maanantai 23. maaliskuuta 2020
AUTON OSTO UNKARISSA
Tuli kokeiltua auton ostoa Unkarissa.
Täällähän on erittäin suosittu auto ollut pitkään Zusuki eri muodoissaan. Autoa valmistetaan täällä..
Ostoa viriteltiin Sumesta käsin eri autoliikkeiden kanssa. Koska halusin Vitaran automaatti vaihteistolla, sopivia autoja löytyi vain 5 kappaletta maasta. Automaatin valmistus loppui vuoden 2019 lopussa. Silloin Zusuki siirtyi hybridimalleihin. Näyttää olevan tuo kevythybridi täyttä huijausta. Päästöt taisi teoriassa pudota 2 g/100km.
Autoliikkeet vastaili heikosti ostotiedusteluihin. Minulla on onneksi Suomen Tiina joka unkarin kielen osaajana sai yhteydet toimimaan. Parhaimman palvelun ja tarjouksen teki liike Szegedissä, Suzuki ANKERS KFT Sarosiutca 11b. Myyjänä Katalin Reti.
Maanantaina 9/3 kaiman kanssa ajeltiin liikkeeseen tekemään kaupat. Ongelmaksi meinasi muodostua alennuksen saaminen. Autosta saa unkarilainen ostaja 700 000 forintin alennuksen liittymällä "my zusuki" ryhmään. Tämä liittyminen ei maksa mitään, mutta zusuki lähettää liittymisen myötä mainoksia ja tarjouksia. Taitaa olla jonkinmoinen kotimaisuuden tukemisen muoto. Ei ole meidän valtio huomannut tätä Uudenkaupungin autoille. Liittyminen tähän my zusukiin ei onnistunut muuten kuin omistamalla rekisteröidyn puhelinnumeron Unkarissa. Parin tunnin selvittelyn jälkeen Telekomin konttorilta löytyi henkilö joka osasi liittymän rekisteröidä, kortille tuli hintaa noin3€, ja puheaikaa 2 tuntia. Tämän jälkeen liikkeessä ostosopimuksen tekoon kaikkine yksityiskohtineen. Autoon luvattiin lisänä vetokoukku jo luvattuun hintaan. Ostoon vaadittiin paikallinen henkilökortti joka tuli hankittua pari vuotta sitten. Lisäksi autoliike hankkii autolle vakuutuksen ja rekisteröinnin. Papereita ja valtakirjoja allekirjoitettiin yli 10 kpl. Autoa emme päässeet näkemään koska se oli firman toisessa myymälässä 100 km päässä. Kovasti painotettiin että ymmärrän auton olevan vuoden 2019 mallia, valmistettu joulukuussa, mutta silti uusi, ajettu 3 km. Kaikkeen tähän meni aika klo 12:sta klo 17 iltapäivällä.
Auto luvattiin loppuviikolla, perjantaina klo 14.00, vetokoukku asennettuna ja rekisteröitynä.
Perjantaina klo 14 Szegediin autoa hakemaan. Jälleen tukku papereita allekirjoitettiinja auto tarkastettiin. Sitten alkoi koulutus auton käyttöön. Tässä kului noin kaksi tuntia. Myyjä oli oma-aloitteisesti ollut yhteydessä tehtaalle josta lähettävät suomenkielisen käyttöoppaan. Yllätyksenä oli irroitettava vetokoukku, jonka uskoin olevan halvimman mahdollisen kiinteällä asennuksella. Parasta asiakaspalvelua mitä olen Unkarissa saanut. Kiitos rouva Katalinille.
Autosta sen verran että 1,4 litran bensa kone, 140 hv, automaatti. Lisäehtona oli että pitää olla etuvetoinen. Täystakuu 3 vuotta tai 100.000 km. Moottorille ja vaihteistolle takuu 7 vuotta tai 200.000 km. Ruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Autolla ajettu nyt vajaa 1000 km ja ainakin automaatti vaihteisto toimii kuin mersussa. Autolle tuli hintaa kaikkineen hiukan yli 17000 €. Suomessa tästä saa maksaa noin 28000 €.

KORONA ERISTYS AUTOSSA
Sunnuntaina 22.3 lähdettiin käymään balatonilla. Matkaa yhteen suuntaan tuli reilut 130 km. Autoliikenne huomattavasti hiljaisempaa kuin normaalisti. Ruokakaupoista Penny-marketit näytti olevan auki mutta mitään ruuhkia niissä ei näyttänyt olevan. Itse balaton on vielä kuollut. Kaikki hotellit kiinni ja yllättävän paljon kiinteistöjä myynnissä. Saattaisi olla koronan jälkeen ostajan markkinat. Paljon on alue muuttunut sitten vuoden 1986 jälkeen. Silloinhan oli ensinmäiset formulakisat Unkarissa.
Autoilu Unkarissa on tällä hetkellä halpaa, bensa halvimmillaan matkalla 0,96 € litra.
Balatonin rantakatu
Rannalla kävi kova tuuli. Kaksi henkilöä uhmasi kylmyyttä, +4 astetta.
Sorsat odottivat ruokkijiaan, taitaa mennä aikaa ennen kuin täällä turistit liikkuu.

Koivu on ehtinyt hiirenkorvalle
lauantai 21. maaliskuuta 2020
KEVÄTAURINKOA KORONAN VARJOSSA
Kovin on verkalleen lähtenyt koronapelko täällä käyntiin. Mohacsin Liblissä perjantai aamuna 30 asiakasta klo07. 00. Kaikki hyllyt täynnä tavaraa. Muutamalla nuorenmalla asiakkaalla "pölynaamari" päällä, hansikkaan käsissä. Kaupan henkilökunnalla ei mitään suojaimia, edes kassalla. Rautakaupassa oli asiakasmäärän rajoitus sisään. Sama homma oli tänään naapurikylän pikkukaupassa. Asiakkaat kahden metrin välein pihalla jonossa. Lidlissä oli kassajonojen kohdalle laitettu lattiaan kahden metrin viivat jonossa oleville. Joissakin kylän taloissa näyttää käyvän lapsia lapsenlapsineen vielä kylässä. Muuten kylällä ei lapsia näy. Kuntolenkit suomalaisilla jatkuneet normaaleina.
Suomalaiset kuluttavat aikaa pihatöitä tekemällä, askartelemalla, tai mopoa korjaten.
Tässä syntyy kaappia viinitupaan.
Luumupuu kukkii

Pihakukat parhaimmillaan
tiistai 17. maaliskuuta 2020
KORONAA JA KEVÄTTÄ
Täällä etelä Unkarissa kevät etenee. Loppu viikon päivälämpötilat ovat noin 20 astetta. Pähkinä /mantelipuu on jo täydessä kukassa. Muutaman päivän sisällä myös luumu-ja kirsikkapuut alkavat kukkimaan.
Täällä on 9 Suomalaista jotka ovat selvinneet rajojen läpi perille. Tänään kevään ensinmäinen pyöräreissu peltoteille. Pituutta tuli muutaman "oikotien" kautta 25 km. Peltotyöt oli kovassa vauhdissa. Ensinmäiset oraat jo nousseet. Naapurikylän baarin terassilla oli hiljaista. Ei yhtään paikallista vanhaa herraa nauttimassa estolääkitystään. Samoin näyttää meidän kylän huoltoasemalla olevan kaljottelijoita normaalia vähemmän. Saaneet varmaankin luvan kaljotella kotona.
Kylän koulu ja tarha suljettu. Kunnan ulkotyöosasto oli ainakin tänään siivoushommissa kadulla. Kaupoissa ei ainakaan eilen ollut isompaa paniikkia. Ainoa tuote mikä hyllyistä loppu oli vehnäjauhot ja makarooni. Virallisen tiedon mukaan tänä aamuna Unkarissa alle 40 todettua tartuntaa.
Pihapuut saatu leikattua
Ensinmäinen luumupuun kukka.
Syksyllä myyrien karkotukseen laitetut valkosipulin kynnet tuottavat satoa.

torstai 12. maaliskuuta 2020
VIINITUVAN RAKENTELU
Viime syksynä nakerrettiin työtila uuteen uskoon. Maalailtiin seinät, katto, ikkunat ja ovet. Kattoon rakennettiin kattohirret ja seinän alaosassa olevat laatat piilotettiin paneleilla. Hankittiin lämmityskamina syysiltojen ratoksi. Kaminan piippu ja takaseinä peitettiin tiililaatoilla.
Kalustuksesta osa tehtiin itse, mutta Bajan antiikkikaupiaalta hankittiin teatterituolit 50 vuoden takaa ja aidot kommunismin ajan keinonahkaiset "lepotuolit", tietenkin punaiset.
Avajaiset pidettiin marraskuun lopulla josta on vain hajanaisia muistikuvia, ei valokuvia.
Tässä tilanne purkuhommien jälkeen.
Kattoon parrut ja laattojen päälle paneeli
Penkit ja pöytä tehtiin märästä koolingista(täällä ei löytynyt kuivattua puutavaraa. Kasaus kierretankoja puristimena käyttäen. Lankut puuporalla reikiä täyteen etteivät vääntyilisi. Lankujen liitoksiin paljon puutappeja. Hyvin pysyivät ryhdissä.
Tässä remontin jälkeen.

KEVÄT 2020
Pitkä aika edellisestä postauksesta. Tämän vuoden Unkarin kesä aloitettiin vähän normaalia myöhemmin. Viime kesän autoilusta viisastuneena myin Unkarin mersun pois ja hankin tilalle unkarilaisen Vitaran. Mersuhan oli paikallisella JP- autoliikkeellä korjattavana noin 3 kk. Auton akku oli seisotuksen aikana tyhjentynyt. Valtuutettu huoltoliike ei saanut autoa käyntiin vaikka vaihtoi autoon osia ja uutta akkua. Vasta käynti mersun pääpaikalla Budapestissa toi apua ongelmaan. Hoitivat käskytyksen Stutgartin kautta josta ilmoittivat vian olevan virtalukossa. Tässä asiassa Tuomaksen tieto ja kielitaito oli ensiarvoisen tärkeää. Katsotaan miten Vitaran kanssa käy.
Saavuimme 8.3 Geresdlakiin. Matka Air Baltikilla Rigan kautta sujui hyvin.
Unkarin vaikeudet alkoivat lentokentältä. Tilattu kuljetus ei saapunut. Jonkin ajan kuluttua tuli ilmoitus Suomen kautta että kuljettajamme oli ajanut kolarin eikä tule hakemaan. Hakeuduimme linja-auto asemalle josta bussilla Geresdlakiin, hintaan 1,9€ kahdelta eläkeläiseltä. Talo oli hyvässä kunnossa ja siivottuna. Tänne on helpompi asettua talven jälkeen kuin suomen kesämökille koska ei tarvitse aloittaa asumista siivoamisella. Meillä käy ennen tuloa siivooja joka käy talon katosta lattiaan läpi, pesee myös ikkunat. Hintaa kertyy tälle työlle noin 30€.
Talonmies oli leikannut persikka ja omenapuut. Tänään puut ruiskutettiin jotakin ötökkää vastaan. Nurmikon leikkaus alkaa ensi viikolla. Huomenna pitäisi uuden auton olla luovutuskunnossa Zegedissä.
Tänään tässä parvekkeella kirjoittaessa lämpötila 35 astetta. Muutama kuva kylästä aamulenkiltä.
Ruusut kovassa kasvussa.
Edelleen nämä talot hulppealla maisemalla myymättä.
Aamun lenkki noin 9 km
Maisemia lenkiltä
Talonmies ruiskuttamassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MATKA AUTOLLA SUOMEEN
11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...
-
Näyttää olevan ostajan markkinat, taloja on useita myynnissä Talo omalla pyhimyksellä Vähän vaatimattomampi talo saksalainen ...
-
Geresdlakin kylällä on myytäviä taloja tällä hetkellä yli 10 kpl. Osassa on myyntikyltit näkyvillä, osassa myyntiaikeista ei haluta puhua ko...
-
Perikunta myy tyhjilleen jäänyttä taloa Florian utca 40. Talossa on 3 huonetta, eteisaula, keittiö ja ruokakomero. Lämmitys ja vedet lämpi...