torstai 22. heinäkuuta 2021

UNKARIN UUTISIA

 Unkarilainen uutissivusto   telex.hu.     kirjoittaa unkarilaisia ja muunkin maailman uutisia. Tämä toimitus on ns. puolueeton julkaisija. Taitaa olla niitä harvoja joka ei ole fides-puolueen ohjauksessa. Toimiston rahoitus taitaa tulla yksityisiltä rahoittajilta Unkarista ja ulkomailta. Yle näytti dokumentin tämän toimiston synnystä joskus alkuvuodesta. Lukeminen onnistuu google kääntäjällä vaihtelevasti. 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

KORONAPÄIVITYS

 Tänään 50 uutta tapausta, ei kuolleita. Rokotettuja noin 5,6 miljoonaa. Ja kakkosrokotteen saaneita noin 5,4 miljoonaa. Nyt julkaistun tiedon mukaan kiinalainen rokote antaa huonon suojan ikäihmisille. Kuusikymppisille joka neljäs ei anna vasta-aineita. Yli kasikympeille vain joka toinen saa vasta-aineita

Rajoitukset on lähes kaikki poistettu. Kroatia on luvannut rokottaa myös ulkomaalaisia ja  ilmaiseksi. 

KESKI-EUROOPAN SATEET

 


Tonavan vesi nousussa. 

Pohjoisen sateet Saksassa ja Itävällassa eivät ole paljon nostaneet Tonavan pintaa, noin 200 cm. Myös Unkarin puolella on ollut muutamia pahoja ukkoskuuroja. Paikoin satoi   
3-4  cm rakeita. Talojen tiilikattoja hajosi ja autoja vaurioitu. Kadut lainehti ja taloihin tuli vettä sisään. Geresdlakissakin satoi toissapäivänä 70 mm muutamassa tunnissa. Täällä vesi tuli tarpeeseen koska edellisestä sateesta oli useita viikkoja. 

Kevätviljat on puitu ja uusi kylvö(ns. Suorakylvö) tehty ja on jo oraalla. Maissi ja auringonkukka on parhaassa kukinnassa.
Muutaman viileämmän ( 24) päivän jälkeen tulossa loppukuuksi lämmintä, noin 27-30 astetta.

Mohacsin rantaa iltasella. 



Mohacsin lautta ylittää lähes sivuttain tonavaa kovan virtauksen takia.





tiistai 13. heinäkuuta 2021

PALUU NORMAALIIN

Koronarajoitukset on purettu lähes kaikesta päivittäisestä tekemisessä. Sairaaloissa ja vastaavissa paikoissa tarvitaan vielä maskeja. Viikonlopun tartuntamäärä kolmen päivän ajalta oli noin 100 henkilöä. Suomen väkilukuun suhteutettuna noin 17 tapausta vuorokaudessa. Unkari on avustanut naapurimaita lahjoittamalla ja myymällä hengityslaitteita ja rokotteita.

Forintin kurssi on vahvistunut talven lukemista yli 370;stä tämän hetken 352 ;een. Tunttuu tavaroiden ja työn hinta nousseen. Julkisessa keskustelussa arvellaan inflaation nousevan, josko tuo heikentäisi forintin kurssia entisestään ja sehän parantaisi euroilla elävän maksukykyä. Kolme vuotta sitten tuo kurssi taisi olla noin 313. Katsotaan mitä unionin 7 miljardin elvytys tekee taloudelle.

Kesän lämpöennätys on hiukan yli 40 astetta. Tänään luvassa noin 37.








Torielämää Pecsin torilta sunnuntaina. 



 



Rullapullaa 1000 forinttia kappale. 


Koiranpentuja, vitzla noin 300€. 
Mäyräkoirat sama hinta. Rekisteröinti ja rokotuspaperit sisältyy hintaan. 



keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

LÄMMIN MAA


 Täällä lämpöaalto ja kuivuus koettelevat. Pitkän ajan ennuste lupaa koko kuukadeksi kuumaa. Vielä yölämpötilat laskeneet alle kahdenkympin. Perinteisesti elokuu on kesän kuumin. Katsotaan miten käy. Nurmikot alkaa kuivumaan. Loppuviikolla ehkä lähestytään neljää kymppiä.

Talon sisällä yläkerrassa 30 ja alakerrassa 27 astetta.

Tämä pisti vauhtia ilmalämpöpumpun hankintaan. Maanantain iltapäivällä yhteys laitteen toimittajaan ja tiistaina tuotiin 5,3kW laite taloon. Asennus lauantaina klo 08 alkaen. Maksut sitten kun pumppu toimii.

Nopeaan toimitukseen auttoi suomalaisten ja paikallisten hyvä #yhteispeli#.

Tällaisen paketin hinta töineen 1250 €







sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

TILANNE PERILLÄ

 Täällä maskin käyttö kaupoissa on loppunut. On palattu lähes normaaliin elämiseen.

Talossa kaikki asiat kunnossa. Talonmies hoitanut hedelmäpuut, pihan, viiniköynnökset ja  piharoskien siivoamisen. Talo tuoksui puhtaalle. Talonmies hoiti siivoojat töihin. Kaikki ikkuna, lattiat ja katot oli puhdistettu. Hienoa tulla vuoden jälkeen takaisin ettei ole vastassa iso siivousurakka. Tuollainen talon täydellinen siivous hoituu noin 60€;lla.



Sato näyttää hyvältä. 




Tutustuminen uuteen naapuriin. 


Liian pitkä käyntiväli viinikellariin. Valkoinen lukki tukki tien. 


lauantai 3. heinäkuuta 2021

LIETTUAAN

 Eckerölinen lautta aamulähdöllä puoli tyhjä. Ruokailutilassa asiakkaita noin noin kolmannes normaalista. Maskeja käytti lähes kaikki.

Tallinnan satamassa ei mitään maahantulotarkastuksia. Ajoimme keskustan kautta Pärnun tielle. Kaupungissa vähän turisteja liikkeellä vaikka oli keski päivä. 

Olimme tehneet netissä Latviaan vaadittavan maahantuloilmoituksen. Rajalla yksi poliisiauto parkissa mutta eivät pysäyttäneen ketään. 

Sama rajavalvonta Liettuan rajalla. 

Yöksi Grizulo ratai hotelliin, Kaunasin eteläpuolelle. Sopiva paikka koiran kanssa liikkuvalle. Yö kahdelta hengeltä 49€ sisältäen aamupalan. Koirasta 10€ ilman aamupalaa. Aamupalaksi munakas, tee, kroisantti ja leipää. Ei seisovaa pöytää mutta riittävä päivän ajoihin.

Aamulla puoli kymmeneltä kohti Krakovaa, Puolassa. Sateinen päivä eilisen helteen jälkeen( 22). Paljon moottoritie ajoa Varsovan kautta. Täällä nopeus moottoritiellä 130-140.  Vaatii aktiivista ajoa että pysyy vauhdissa mukana. Suzuki kulkee hyvin mittarinopeudella  135. Yöksi lähelle Krakovaa tuttuun hotelli Szary Residenciin. Hyvä hotelli, hyvällä ravintolalla. Huoneissa hyvä ilmastointi. Hotellin yhteydessä isot ratsastustallit ja ulko maneesit. Koiralle hyvät ulkoiluttamisalueet. Tästä matka jatkuu lauantai aamuna kohti Geresdlakia. Ajomatkat päivittäin noin 650 km. 

Aiemmin ei ole ollut näin suuria polttoaine hintojen eroja Suomeen nähden. Suomessa 95 maksoi lähtiessä 1,70 ja halvimmillaan Liettuassa 1,21. 


torstai 1. heinäkuuta 2021

TAKAISIN UNKARIIN

 Tänään lähdetään kokeilemaan autolla matkustamista Unkariin. Tietojen mukaan rajat on auki koronarokotukset ottaneille. Mukaan on otettu omakannasta eu rokotetodistus ja tehty saapumis ilmoitus Latvian rajavalvonnalle. Koira on saanut eilen viimeiset rokotukset ja loistorjuntamerkinnät omaan passiinsa. Mikään maa tällä matkalla ei pitäisi vaatia koronatestejä rajallaan jos rokotukset on kunnossa. Tänään aamulautalla Tallinnaan. Katsotaan kuinka matka onnistuu. 




Kolmas lähtijä harkitsee uintihommaa ennen lähtöä. 

MATKA AUTOLLA SUOMEEN

 11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...