perjantai 4. maaliskuuta 2022

2.PÄIVÄ KOHTI KRAKOWAA

 Aamurutiinit hotellilla. Kelvollinen omeletti teen kanssa aamupalaksi. Koiran aamulenkillä koira pyöri, ilmeisesti rekkamiehen, jätöksissä joten takaisin huoneeseen ja koiran perusteellinen pesu.

Matkan kohde noin 50 km Krakowan pohjoispuolella oleva hotelli  Zameczek. Varsovan läpiajo meni helposti, ruuhkia kaupungin eteläpuolen ulosmenotiellä. Armeijan kalustoa jonkin verran tien päällä. Lähinnä kuljetusautoja, ei aseita. Pakolaisliikennettä ei tien päällä. Ei yhtään Ukrainan kilvissä olevaa autoa.

Hotelli on vanha linnamainen rakennus. Huone siisti. Ravintola alakerrassa todella iso. Klo 17 aikaan isoja seurueita syömässä, varsinkin vanhempia rouvia. Iltaruoka ravintolassa, alkuruoka,pääruoka porsaan pihvit,oluet,brändit ja kahvit. Yhteensä tämä kaikki todella hyvällä palvelulla 38€ kahdelle. Suosittelen.

Illan pimetessä hotellille alkoi tulla naisia lasten kanssa. Olivat pelokkaita ja vakavailmeisiä. Olivat Ukrainasta tulevia. Hotelli näytti majoittavan heitä ja ruokaakin tarjottiin. Mukana ei näyttänyt olevan lainkaan miehiä. Lapset noin 1-15 vuotiaita. Surullista kaikille.

Huomenna Krakowan ja Vacin kautta Geresdlakiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MATKA AUTOLLA SUOMEEN

 11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...