sunnuntai 18. joulukuuta 2022

MATKA AUTOLLA SUOMEEN

 11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu.

Illalla tehty järjestelyt valmiiksi ja aamulla talo poissaolo asentoon. Lähtö klo 06 liikkeelle kohti Lublina.

Maata vaivannut polttoainepula on ohi, hintakatto purettiin 6/12 jonka jälkeen polttoaineita alkoi löytyä huoltoasamilta. Litrahinta on 1,58 €.

Maisema on vielä vihreä mutta vettä on tullut paljon.



Alkumatka,noin 400km,on moottoritietä Slovakian rajalle. Pohjois unkarissa näkyy vähän lunta. Rajalle asti keskinopeus pysyy yli satasessa. Slovakian tiemaksut hoidettu netissä joten rajalla ei pysähdytä. Lumisuus lisääntyy koko ajan ja liikenne hidastuu.

Slovakian pohjoisosassa, Stiavnikin kohdalla ensinmäiset vaikeudet lumen vuoksi. Edetään vuorotellen molempiin suuntiin. Lumen määrä lisääntyy koko ajan, sitä on noin 30 cm. Lumi on tullut ilmeisesti edellisenä yönä. Kaikki sivu-ja pihatiet on auraamatta. Päätietkin auraamatta mutta autot on tampannut lumen perunapelloksi. Liikenne etenee, välillä pysähdellen, noin kuuttakymppiä. Onneksi on sunnuntai ja rekkoja vain muutama liikkeellä. Muutamia autoja ajanut tieltä tai jäänyt penkkaan kiinni.

Päivän päätös Lublinin pohjoispuolella, hotelli Dwor Bogucin. Matkaa kertyi 860 km. Aikaa kului 13 tuntia, keskinopeusnoin 66 km tunnissa.

Hotelli mukavan oloinen, suurella, noin kahden hehtaarin piha-alueella. Hinta kahdelta 55€ sisältäen aamupalan. Koirasta 10€ lisähintaa. Hieno ravintolasali jossa tilaa riitti. Ruokailu alku, pääruoka ja tuhdit ruokajuomat kahdelle maksoi noi  40 €. Aamupala perustarvikkeista. Aamiaiseen olisi kuulunut lämmin osa esim. munakas tai jotain muuta, mutta jätimme ne väliin. Tästä jatketaan kohti Panevezysiä, Liettuassa. 






torstai 1. joulukuuta 2022

UNKARIN TALOUDESTA

 




Unkarin  vizla nautiskelee syksyn auringosta. 


Maan tulevaisuudessa koittaa tiukemmat ajat. Forinti on heikentynyt vuoden takaisesta noin 20%. Samaan aikaan inflaatio on yli 20%. Viimeisimmän palkkatilaston mukaan keskipalkka on noin 820€ kuukaudessa(käteenjäävä).

 Inflaatiota on jarruteltu viime syksystä lähtien peruselintarvikkeiden hintasäännöstelyllä(jauhot,kananmunat,sokeri,rasvat jne).

Polttoaineen hinta on määrätty noin 1,20€/l.(diesel ja sen 95 bensa). Koskee yksityis- autoilijoita joilla on Unkarin rekkari. Muille hinta noin 1,70€. Bensan riittävyydessä ollut ongelmia. Tällä hetkellä osa pienistä huoltamoista ei saa täydennystä riittävästi tai myyvät rajoitettuja määriä. P. S. Polttoaineiden hintasäännöstely päättyi 6.12 klo 23. Tätä tarkoittaa poikkeustila Unkarissa, asetuksia voidaan muuttaa hetkessä. Elintarvikkeiden hintakattoa pyritään jatkamaan pääsiäiseen saakka. 


Maataloudessa sato jäi kuivuuden takia huomattavasti normaalia alhaisemmaksi. Varsinkin maissi ja auringonkukka. Tuotanto laski 39% vuoden takaisesta. 

Lämmityskaasu ja sähkö ovat halpoja Suomeen verrattuna. Niissä hillitään kulutusta kaksihinta järjestelmällä. Määrättyyn rajaan asti saat edullisesti mutta yli menevältä osalta maksat moninkertaisen hinnan. Polttopuu (jota täällä maasedulla käytetään paljon) maksaa pilkottuna noin 100€/pinokuutio. Puu on yleensä tammea, pyökkiä tai akaasiaa. Kaikki polttopuu toimitetaan märkänä. Lämpöarvo taitaa olla korkeampi kuin koivulla. Yleinen myyntimitta on kiloja. 800kg tuoretta tammea on  noin yksi pinokuutio.

Tulevassa valtion budjetissa on noin  10 miljardin euron rahoitusvaje. Eu- avustusten poistaminen on kova isku maalle. Hallitus on jo kehittänyt ylimääräisen voittoveron isoille yhtiöille(kauppaketjut, vakuutusyhtiöt, lentoyhtiöt jne..)

Katsotaan kuinka kansa kestää tulevat kiristykset. Opettajat ovat lakkoilleet (vaikka heiltä kiellettiin lakko-oikeus). Muutamia isoja mielenosoituksia on jo ollut opettajilla ja oppilailla sekä heidän vanhemmillaan. Tuleva kevät näyttää kuinka täällä edetään.

Kohti Suomea autolla reilun viikon kuluttua. Juttua lisää matkan varrelta. 

MATKA AUTOLLA SUOMEEN

 11.12 aamu Geresdlakissa on pimeä ja tuulinen. Yöllä myrskysi puuskissa jopa 70km tunnissa. Pihasta kaatui vanha omenapuu. Illalla tehty jä...